maanantai 17. kesäkuuta 2013

Son ohi ny

Moiheiterve. Desucon oli ja meni ja päässäni on iso kuhmu. Ja se on kipeä. Näin lyhyesti ja kivasti sanottuna.

Eli siis osallistuin kuudetta kertaa Desuconiin, joka järjestettiin 14.-16.6 Lahden Sibeliustalolla. Olin kahdessa asussa kyseisessä tapahtumassa ja kerron nyt vähän miten meni. En saa tähän julkaisuun nyt kuvia, teen sitten vähän tarkempaa juttua asuistani sitten.

Aloitetaan vaikka ensin torstaista ja perjantaista. Pakkaaminen ja sen tavarakasan liikuttaminen paikasta toiseen oli suunnatonta tuskaa, mutta onneksi puolet oli tilaustöitä ja muuta myytävää. Lähdin tosiaan majapaikkaani siskon kanssa Lahteen, koska bussikorttimme lakkasivat toimimasta juuri tällain 'kivasti', ja kävisi kalliiksi kulkea Orimattila-Lahti-Orimattila välillä kokoajan. Torstaina saavuimme siis majapaikkaan ja perjantaina käytiin ennen Sibbetalolle menoa fantasiapeleissä ja hakemassa päivän ruoat torin ja linja-autoaseman välissä olevasta pikaruokapaikasta. Satoi oikein mukavasti koko sen ajan, ennen kun päästiin sisälle ja illasta oli jopa vähemmän sateista. Ja sain kuhmun päähäni kaatuessani tuolin rautajalkaa päin. Pää on vieläkin kipeä.

Perjantain saldo: Likainen meidomekko (päivän ruokalista näkyy siltä), Doubt-pää sai damagea maalien lähdön verran (turvasta ja toisesta korvasta), kuhmu päässä

Lauantaina sitten väsynyttä meininkiä melkein koko päivän. Osallistuin ensimmäiseen visual questin osaan, mutta se ei oikein ollut juttuni tällä kertaa, koska en pysty siinä toimimaan yksin huonon muistini vuoksi. Ja sitten lisää kauppojen tekoa. Ja nauroin paljon. Nauroin vähän lisää. Freeze, ja jäin syömään pitsaa siihen asentoon (oli pakko jauhaa se suullinen loppuun äkkiä ennen jähmettymistä). Eurocosplayta ja hallcosplayta katsomaan, oli hienoja esityksiä ja pukuja, tykkäsin kovasti. Kuuden jälkeen harjoittelimme pokémon-ryhmän kanssa esityskilpailun tanssiamme, failasin kokoajan meidomekkoni takia, hame ja kaikki kun valui ja muuta.

Lauantain saldo: Väsymys. Ainiin, ja ostin desusateenvarjon.

Sunnuntaina nukuttiin siskon kanssa pommiin, piti nousta seitsemältä suihkuun, mutta meidät herätettiin siinä varttia vaille kahdeksan (onneksi), niin ehdittiin käydä vielä suihkussa, mutta ei syömään ehditty taas juurikaan, kun piti jo lähteä. Laitettiin kisa-asut päälle ja kun suunnattiin Sibbetalon narikkaan, sen jälkeen etsittiin ryhmäläiset ja mentiin backstagelle valmistautumaan. Tuomaroinnista selvittiin ja mentiin harjoittelemaan äänien ja taustavideon kanssa lavalle tanssia. Se meni erittäin hyvin, vaikka tein yhdessä kohtaa väärän liikkeen (tai siis miun piti tehdä se eri tavalla kuin muut teki, koska alkuperäinen liike oli hankala miulle). Oikeassakin esityksessä tein saman 'virheen', mutta saatiin kuitenkin aplodit, jee jee~ Loppukuvan otto koko esityskisan päätteeksi oli jalkoja rasittava, mutta ainakin kaikki halukkaat sai otettua tarpeeksi kuvia! Loppupäivä meni lagatessa ja kuljeskelemisessa paikasta toiseen. Lopuksi seuraamaan päättäjäisiä pääsaliin ja sitten narikkasäätöä. Aluksi meinasi unohtua yksi pussi, Doubt-pää ja desusateenvarjoni narikkaan. Sateenvarjo oli aiemman narikkalapun osoittamassa paikassa, mutta se kuitenkin löytyi. Sisko meni vielä kaupungille, itse jäin odottamaan sateen lakkaamista ulos. Loppujen lopuksi kävelin torille yhden ohjelmanpitäjän kanssa, jonka kanssa ruvettiin katoksessa randomisti juttelemaan. Kiitoksia hänelle seuranpidosta kävelymatkan ajaksi ~ Bussiin ja kotiin, ja unohdin desusateenvarjoni bussiin. Unohdin sen. Bussiin. Ei näin. EI. NÄIN.

Sunnuntain saldo: Blaargh.

Jalle kuittaa

EDIT

Oho, unohtui perjantaista kertoa sen verran, että menin katsomaan avajaiset ja siitä lähtien olin AMV-kisan loppuun saakka salissa. Osallistuin AMV-kisaan huumori-kategoriaan videolla The Mean Little Chi, alla kyseinen video, jotka haluavat katsoa sen ~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti